torstai 30. elokuuta 2012

Tiskirättikokeilua

Neulottuja tiskirättejä näkyy nykyään vähän siellä ja täällä blogeissa. Moni vannoo bambulangan nimeen rättiaineksena ja toiset kehuvat akryylilangan soveltuvan hyvin, koska kuulemma sillä on jonkinmoinen hankausvaikutus ja lika irtoaa näin ollen tehokkaasti. 

Kaikesta rättikeskustelusta innostuneena päätin tässä olevan hyvä paikka tuhota kaksi Novitan Siiri- akryylilankakerää, jotka joskus kirkkaiden väriensä houkuttelemana ostin. Yhden kerän samaista Siiriä olen käyttänyt keltaisten säärystimien neulontaan. Rättioperaatio alkoi mallien etsinnällä, koska en halunnut tehdä ihan tavallista rättiä vaan halusin kuvioita. Törmäsinkin kahteen sivustoon, joista riittää inspiraatiota useampiinkin rätteihin. Ensimmäisen tiskirätin tein Kris Knits-blogin kukkarätin ohjeella. Samaisessa blogissa näyttää olevan paljon muitakin kokeilun arvoisia ohjeita, eikä haitannut yhtään, vaikka ohjeet ovat englanniksi, kun tarvitsi ymmärtää vain, milloin neuloa oikeaa milloin nurjaa. Simppeliä ja nopeaa neulottavaa, ja kuvion vuoksi pysyy mielenkiinto yllä. 

Tässä valmis lopputulos. Kukat eivät meinaa kuvassa oikein erottua, luonnossa ovat selkeämmät. Tein vielä kulmaan pienen ripustuslenkin, jos haluaa rätin ripustaa johonkin roikkumaan. Näyttääpä se muuten hieman patalapultakin..


Seuraava rätti on tuloillaan oranssista langasta ohjeella, jonka löysin osoitteesta http://www.designsbyemily.com/. Tuollakin on paljon kivoja ohjeita saatavilla, itselläni työn alla aurinkokuvioinen tiskirätti. Ohjeet tuollakin englanniksi, mutta hyvin ymmärrettävässä muodossa.

Vihreää jäi vielä yli, joten päätin virkata loppukerästä kipon kaikenmaailman pikkutavaran säilytykseen. Ohje omasta päästä. Väri on oikeampi tuossa rätin kuvassa kuin näissä kipoissa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti