lauantai 2. maaliskuuta 2013

Täydelliset huopalapaset!


Kokeiluni huopuvien lankojen parissa jatkuu, tällä kertaa oikein menestyksekkäästi. Puikoilla oli jälleen lapaset, lankana ensimmäistä kertaa norjalainen SandnesGarnin Fritidsgarn-villalanka, ja tämän kokeilun tuloksena olen päättänyt, että tämä lanka tulee olemaan huovutuslankani jatkossakin. Fritidsgarn huopui todella tasaiseksi ja pehmeäksi, tykkään huovutusjäljestä järjettömän paljon! Aivan ihanaa! Islantilainen Létt Lopi pääsee Fritidsgarnin lisäksi huovutettavien lankojen listalle, muita en sinne aio huolia toistaiseksi. 


Aloitetaan tämä tarina kuitenkin alusta. Lupasin tehdä miehelleni huopatumput tumman sävyissä. Minulla oli kotona Fritidsgarnia tumman petroolin värisenä, mutta pelkäsin, ettei se riitä. Kaupasta ei löytynyt samaa väriä lisää, joten piti ottaa jotain toista. Niinpä näistä tuli ihan minttusuklaan väriset, tummaa petroolia ja tummaa ruskeaa raitoina. Hieman muita blogeja ja langankäyttökokemuksia lukiessani selvisi, että tämä lanka kutistuu leveyssuunnassa melko vähän, pituudessa enemmän. Löysin myös suuntaa antavia ohjeita mm. silmukkamääriin ja mittoihin. Kirjoittelin näiden perusteella itse ohjeen, ja lapasten onnistuttua ehkäpä täydellisesti, jaan ohjeen teillekin. Ohje on naisen käden kokoiseen lapaseen, menee kapeakätisille miehille. Varsi on näissä melko pitkä, 6-8 krs vähemmän riittää lyhyempään varteen.


HUOVUTETUT LAPASET -ohje
Koko: nainen
Lanka: Fritidsgarn
Puikot: 7
Tiheys: 11s =10cm/15krs=10cm
Langan kulutus: reilu 100g

Luo 32 silmukkaa ja jaa ne 4 puikolle. Neulo suljettuna neuleena oikeaa 22cm. Merkitse peukaloa varten 6s erivärisellä langalla. Jatka oikeaa suljettuna neuleena 19cm. Aloita kavennukset. Kavenna joka kerroksella 1. ja 3. puikon alussa ylivetokavennus ja 2. ja 4. puikon lopussa yhteenneulomiskavennus. Kavenna kunnes jäljellä yhteensä 8 silmukkaa, jolloin pujota lanka näiden silmukoiden läpi, kiristä ja päättele huolella. 

Peukalo: Poista apulanka varovasti, niin että poimit samalla silmukat puikoille aukon ala- ja yläreunasta. Poimi myös aukon päistä pari lisäsilmukkaa ettei työhön tule reikiä. Itse neuloin 16 silmukalla peukalot. Jaa silmukat kolmelle puikolle. Neulo oikeaa kunnes peukalo on n. 10cm pitkä.
Kavenna 2 silmukkaa yhteen joka puikon alussa kunnes jäljellä on yhteensä 6 silmukkaa. Pujota lanka näiden silmukoiden läpi.

Neulo toinen lapanen peilikuvaksi (peukalon kohta vaihtuu). 

Ennen pesukoneeseen laittoa päättele kaikki langan päät huolella ja laita pieni pala muovipussia peukalon sisään ja pala myös lapasen sisälle. Muovipussin tulee olla vain sopivan levyisenä ja pituisena tasona, ettei lapanen huovu "möykyksi" muovin ympärille, varsinkin peukalot saattavat jäädä hassuiksi, jos muovia on paljon. Voit ommella muovia hieman kiinni, itse en näin jaksanut tehdä. Sitten se jännittävin osuus: lapaset pesukoneeseen, mukaan esim. 1 iso pyyhe tai 1-2 pikkupyyhettä. Hieman tavallista pesuainetta ja 40 asteen tavallinen pesuohjelma käyntiin. 

Huopuminen riippuu pesukoneestasi. Minä käytin 1h 15 min kestävää kirjopesuohjelmaa, 1 iso pyyhe mukana pyörimässä. Jotkut sanovat, että tämä lanka vaatii 60 asteen pesun. Voit kokeilla mallitilkulla, jos et tiedä, kuinka koneesi käyttäytyy, tai aloittaa 40 asteen pesulla ja tarvittaessa toistaa ohjelman. 

Kun lapaset tulevat pesusta, ne venytellään ja muotoillaan käteen sopiviksi. Älä säikähdä, vaikka koneessa olisi kaksi epätoivoisen näköistä myttyrää, ne kaipaavat vain oikomista. Sitten vain kuivatellaan ja tadaa, ne ovat valmiita käyttöön!

Jos tulee kysyttävää ohjeesta, kysykää toki! Ja mielelläni kuulen kokemuksianne tästä langasta ja ohjeesta ja pesukonehuovutuksesta ylipäätään. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti