sunnuntai 18. elokuuta 2013

Mekollinen sirkusheppoja

Rakastuin tähän Metsolan Sirkushevonen- joustofroteeseen nähdessäni sen nettikaupassa. Olen monesti sitä katsellut, mutten raaskinut tilata. Heinäkuussa se olikin onnekseni alennuksessa, joten pikapikaa kotiutin metrin verran tätä herkkua. :) Samaan syssyyn tilasin myös ruskeaa joustofroteeta, ajatuksena joko lököhousut tai huppari, jonka huppuun tai taskuihin voisin käyttää ruskeaa heppatrikoota, jota on vielä pala jäljellä. 


 Pahoittelut kännykkälaatuisesta kuvasta, kuvaaja kameroineen seikkailee maailmalla..

Päässäni vilisi monenlaisia ajatuksia Sirkushevostunikasta. Ajatuksena oli pallohelma ja pienet rypytetyt hihat, ehkä jotkin taskut. Hyvää kaavaa ei ollut valmiina, joten piirtelin t-paita-kaavan pohjalta omien mittojen mukaan kaavat. Taskuista en oikein osannut tehdä päätöksiä, joten lopulta havaitsin ommelleeni jo sivusaumat, vailla minkäänlaista taskupussia siellä välissä. Hihojen ompelua vihaan, ja se kaavoitus on mielestäni hankalaa. Ommeltuani muun mekon valmiiksi, päädyin tulokseen, että tästä tuleekin liivimallinen ilman mitään hihan tynkiä. Helma pussittaa kuminauhan ansiosta. Kädenteille ja pääntielle resorikantit, hyvä ohje täältä. Huppukin voisi olla kiva, toisaalta menee välillä hermo huppuihin. Kauheasti kaikkia kivoja ideoita olisi. :) 

Ensimmäistä kertaa tein mitään joustofroteesta, oli itseasiassa ihan mukava tuttavuus, joskin sitä kangasmuhjua on vähän siellä ja täällä.. 

Melkoisen riemunkirjava tämä on, mutta aion silti uhmata kaikkia aikuismaisen pukeutumisen sääntöjä, ja pukea tämän päälleni töihin. Onneksi nuorten kanssa työskennellessä voi vähän pilke silmäkulmassa pukeutuakin. :) Josko saisin teille vielä sovituskuvaakin myöhemmin, katsotaan, katsotaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti