sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Blogi elää jälleen!

Pöppiäisen puuhamaassa tapahtuu jälleen! 

Tauon jälkeisen uuden alun kunniaksi blogi pääsi uuteen, nimensä mukaiseen osoitteeseen. Vanhat tekstit muuttivat mukana, joten niitä pääsee yhä lukemaan niin halutessaan. Sisällöllisesti jatketaan yhä käsitöiden parissa, pääpaino aikuisten vaatteissa, mutta muutakin varmasti tulee näkymään. Kuluneen vuoden aikana perheemme on kasvanut kahdella kattimaukulaisella, jotka ovat kovin innokkaita apulaisia erinäisissä puuhissa. Hekin luultavasti vilahtelevat blogissa aika ajoin. Koiraihminen teki täyskäännöksen hulluksi kissanaiseksi ;)
Tervetuloa siis matkaan seuraamaan käsityörintaman tapahtumia! 
 
Tällä hetkellä elän neulontavimmaista aikaa. Löysin Soukan Menitasta Espoosta ihania paksuja alpakkalankoja. Etsinnässä on ollut maalle vanhalle huvilalle sopivat sohvatyynyt tai tyynykankaat. Menitassa koin ahaa-elämyksen ja päätin neuloa muhkeat tyynynpäälliset. Väritkin osuivat kohdilleen, jes!

Ihania värejä pimeään syksyyn!
Tässä on kaunis, tumma sinivihreä sävy, kuva ei tee lainkaan oikeutta sille.
 
Ps. Ainakin Menitassa, kenties muillakin jälleenmyyjillä Drops:n alpakka- ja alpakkasekoitelangat -25% vuoden loppuun asti!   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti